Tähän juttusarjaan kokoan kuvia ja hetkiä yli 30 vuotta kestäneen matkani varrelta, Ivalosta, Milanon ja San Franciscon kautta aina Tokioon asti.
Vuonna 2013 sain mahdollisuuden istua Japanissa Nissan GT-R:n puikkoihin niin radalla Nismo-mallilla kuin maantiellä perusmallilla. GT-R, tuo nousevan auringon maan Ferrari, jätti lähtemättömän jäljet muistini kovalevyihin.
GT-R oli ja on tietyllä tavalla vaatimattoman näköinen verrattuna moniin perinteisiin urheiluautoihin, mutta voi taivas, miten se kulki ja kulkee yhä.
GT-R:n pellin alla jytisi 3,8-litrainen V6-moottori, joka tuotti perusmallissa 550 hevosvoimaa ja Nismossa 600 hevosvoimaa.
Perusmallin noin 2,7 sekunnin kiihtyvyys oli taianomaista polttomoottoriautolle ja olisi se kova luku myös sähköautolle. Nismon virallisia lukemia en saanut.
Auton ajokäytös oli myös ammattimaisen pätevä. Haastattelemani japanilaisinsinööri hehkutti, että ei häviä yhtään Porschelle.
Eikä hävinnytkään, sen pystyin itse todistamaan kun vein auton maantielle ja radalla Japanissa.
Radalla Tokion lähistöllä henkilökunta joutui kiskomaan minut lähes väkisten pois radalta, kun ”unohdin” laskea minulle luvattujen kierrosten määrän.
Maantiellä taas eksytin epähuomiossa tehtaan autot, jotka varmistelivat, etten ajelisi harhaan maassa, jossa liikenne ja auton ratti ovat väärällä puolella.
Oli pakko, koska halusin nautiskella auton käytöksestä ilman varjoja.
GT-R -ajokokemuksista voit lukea Iltalehden verkkosivuilta, jossa juttu on yhä löydettävissä.
