Suomi on menossa vahvasti etukenossa Euroopan ilmastotalkoisiin. Sanna Marinin hallitus on linjannut, että Suomen pitää olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä Euroopan kärkimaana.
Valtioneuvoston niin sanotussa tiekartassa liikenteen CO2-päästöt halutaan puolittaa jo vuoteen 2030 mennessä ja nollaan halutaan päästä vuonna 2035.
Ilmastotavoitteisiin pääseminen edellyttäisi, että liikennettä täytyisi rangaista oikein kunnolla. Jakeluvelvoitteella polttoaineiden bio-osuutta halutaan lisätä ja se tarkoittaa sekä bensan että dieselin pumppuhinnan nousua. Suunnitellussa polttoainejakelun päästökaupassa myyntiä rajoitettaisiin ja taas hinta nousisi.
Kyllähän jokainen meistä ymmärtää, että valtio tarvitsee veroeuronsa, mutta ilmastokiihkoilu on huono peruste autoilijan rankaisemiseen. Suomi on pitkien etäisyyksien maa ja Suomi on kylmä maa. Näissä maisemissa autoa todella tarvitaan ja polttoaineen hintojen keinotekoinen nostaminen vie monelta perheeltä leivän suusta.
Autoilija ei todellakaan kaipaa autoilun kustannuksiinsa lisäpainoja. Sen sijaan ihan perusteltua olisi käden ojennus esimerkiksi niille pitkän matkan kulkijoille, jotka ajavat dieseleillä. Käyttövoimavero pitäisi poistaa dieselautoilta.
Osa valtiovallan verotulojen alenemisesta johtuu valtiovallan omista päätöksistä. Kun kansaa ajetaan autoverottomien sähköautojen ostajaksi, niin verotulojen menetystä täytyy korvata. Ja kun sähköautoilijat eivät maksa polttoaineveroakaan, niin siihenkin tarvitaan tilkettä.
Autoilijat ovat aina olleet verottajan näkökulmasta parasta A-luokkaa
Kuningasideaksi näyttäisi nousseen se, että otetaan sähköautoilun vähentämät veroeurot polttomoottoriautoilusta. Toisaalta myöhemmin – kun polttomoottoriautot vähenevät, niin ryhdytään rankaisemaan lopulta myös niitä, jotka on saatu houkuteltua sähköautoilijoiksi. Siihen tarkoitukseen sopii kilometrivero, ruuhkamaksu tai jokin energiamaksu.
Autoilijat ovat aina olleet verottajan näkökulmasta parasta A-luokkaa, eikä tästä lypsylehmästä hevin luovuta. Nyt olisi kuitenkin sopiva aika muistaa kohtuullisuus. Vanha sanontahan kuuluu, että lypsävää lehmää ei kannata tappaa. Verottajan olisi syytä muistaa tämä.
Jos taas ajatellaan puhtaasti ilmastonnäkökulmaa, niin likimain nollapäästöihin voidaan päästä myös nykyisillä polttomoottoriautoilla, jos vain halutaan.
Yhtenä hyvänä vaihtoehtona ovat uudentyyppiset synteettiset polttoaineet kuten Euroopan isojen autonvalmistajien esiin nostama synteettinen bensa. Synteettinen bensa kelpaisi suoraan nykyisten autojen polttoaineeksi ja se tarjoaisi oikotien nollapäästöihin.
Esimerkiksi Porsche on esitellyt eFuel -polttoaineensa, josta valmistetaan tuulivoimalla vedystä ja hiilidioksidista.
Synteettistä polttoainetta käyttävät auto tupruttavat kyllä vielä CO2-päästöjä, mutta jokaisen synteettisen polttoainelitran valmistus imaisee ilmasta likimain saman määrän CO2-päästöjä kuin mitä se lopulta tupruttaa ilmoille. Nollapeliä siis.
Synteettinen polttoainetta ei vielä ole laajasti yleisesti saatavilla ja se on vielä kallista, mutta siitä voisi kehittyä erinomainen ratkaisu, jolla polttomoottoriautojen elinikää voitaisiin venyttää.
Kysymys on myös siitä, että miksi ylipäätään pitää käytännössä lukita autojen tekninen tulevaisuus yhteen vaihtoehtoon. Riittää kun antaisi autoteollisuudelle vapaat kädet valita itse teknologia, joilla tavoitteet saavutetaan.